Marina Väisä (s. 1977) on pietarilainen urkuri, joka konsertoi säännöllisesti Mariinskin teatterin suuressa konserttisalissa, muissakin Pietarin konserttisaleissa ja palatseissa sekä Euroopassa.
Marina Väisän suunnittelema lasten urkukonserttisarja Mariinskin teatterille 2015-2016 osoittautui hyvin suosituksi ja sitä päätettiin jatkaa konserttikaudeksi 2016-2017.
Ko. konserttisarjassa kerrotaan satujen kautta urkujen soitosta, sävellyksistä, säveltäjistä sekä uruista soittimena. Tunnin kestävässä ohjelmassa lapset tutustuvat eri maiden urkusävellyksiin ja muusiikkityyleihin ja urkujen soittoon vaikuttavana instrumenttina.
Dialogi ja interaktiivinen toiminta synnyttävät luovan ilmapiirin lapsille ja he viihtyvät ja innostuvat urkumusiikista ja uruista.
Projektin päämäränä on saada lapsista urkumusiikin ystäviä samalla kun he saavat musiikillista pääomaa.
I J.S. Bach |
II J.S.Bach |
III J.S.Bach
|
Marina Väisä on pietarilainen urkuri
Marina Väisä valmistui Pietarissa Rimski-Korsakovin musiikkiopistosta pedagodi M.I Lebedjan luokalta vuonna 1999. Vuonna 2004 hän valmistui Pietarin konservatorion vanhojen soittimien luokalta erinomaisin arvosanoin urkujen soitossa professori, urkutaitelija T.M. Tsausovan ohjaamana ja sekä cembalon soitossa I.V. Rozanovan ohjaamana. Vuonna 2005 hän valmistui Sibelius Akateemialta, professori Olli Porthanin johdolla. Vuonna 2006 hän suoritti vielä jatkotutkinnon urkujensoitossa.
Koulutuksen aikana Marina Väisä osallistui kansainvälisille mestarikursseille, joissa opettajina olivat L. Lomann , J.Laukvik , V.Tserer , P.Van Dyke, Zh.Wolfs , L. Gielmi , B.Focrulle , K.Jussila . Gartowin rahaston stipendiaattina hän sai opiskella kuukauden Stuttgartin musiikki- ja taidekorkeakouluassa professori L. Lomannan johdolla .
Vuodesta 1991 2013 asti Marina Väisä on toiminut Kelton evankelis-luterilaisen Pyhän Yrjön seurakunnan kuoronjohtajana ja urkurina ja vuodesta 2009 Pyhän Marian kirkon pääurkurina. Marina Väisä vastaa Pyhän Marian kirkon konserttitoiminnasta, jossa esiintyvät sekä venäläiset että ulkomaiset orkesterit, kuorot ja solistit. Siihen kuuluvat urkukonsertit koko Venäjän ainoilla barokkiuruilla, jotka on rakennettu G.Zilbermannin urkutehtaan perinteen mukaan. Hän osallistui urkujen rakennusprojektiin vastaavana kuraattorina.
Tariverdievan III:ssa Kansainvälisessä urkukilpailussa Marina Väisä sai kaksi erityispalkintoa. M. Taridievan IV:ssä Kansainvälisessä urkukilpailussa hän sai erikoispalkintona konserttikiertueen Pohjois-Englannissa .
Marian Väisä on toiminut urkuimprovisaation, musiikkiesitysten ja pedagogiikan opettajana Pietarin konservatoriossa Urkujen ja cembalon soiton osastolla vuodesta 2005 lähtien, urkuimprovisaation lehtorina Pietarin valtion yliopistossa Urku- ja kellosoittimien osastolla vuodesta 2010 2015 asti, sekä Inkerin kirkon Kelton teologisen seminaarin urkurikurssien opettajana vuodesta 2001 lähtien 2014 asti.
Marina Väisä esiintyy säännöllisesti Pietarin johtavissa konserttisaleissa omin konsertein sekä yhdessä instrumentalistien ja laulusolistien kanssa. Marina Väisä on pitänyt konsertteja useissa kaupungeissa Suomessa ja Virossa , Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa . Hänen laaja ohjelmistonsa urkurina esittelee teoksia eri aikakausilta. Vuonna 2012 hän julkaisi yhdessä Pietarin Oopperan mezzozopraano Elena Eremeevan kanssa CD-levyn » Barokkimusiikkia uruille ja mezzo — sopraanolle «. Teos äänitettiin Pyhän Marian kirkossa Pietarissa.

MARINA VÄISÄ on pietarilainen urkuri, kuoronjohtja ja opettaja